Alkumatkan kuvia. Melottu 154 km, sunnuntai klo 15 - keskiviikko klo 20. Melonnan keskinopeus n. 6,2 km/t. Kelit olivat hyvät, tuulet myötäisiä lähes koko ajan.



Yksityiskohta kanootin aukkopeitteen kiinnityksestä. [Foto Riitta Skytt]



Tässä koukku sivulta, lisäksi näkyvät keulan ja perän heijastinteipit. [Foto Riitta Skytt]



Virolahdella jokivarren parkkipaikalla. Huomaa, ei kattotelinettä! Hyvin kanootti kulki kirjaimellisesti katollakin.
[Foto Riitta Skytt]



Kanootti lähtölaiturille. [Foto Riitta Skytt]




Viimeiset mustekalat. [Foto Riitta Skytt]



Gepsi näyttää nollaa. [Foto Riitta Skytt]



Kanootti ui kevyewn näköisesti kuormattunakin. Kuormaa tosin ei ole ihan niin paljon kuin Torniosta lähtiessäni.
[Foto Riitta Skytt]



Ensimmäiset vedot. Vaikka keli on hyvä, hieman jännittää. [Foto Riitta Skytt]



Rannikon reissu on käynnistynyt. [Foto Riitta Skytt]



Alkumatkan keli on rasvatyyni



Ensimmäinen yö Kuorsalon saaren laiturin vieressä. Idyllinen, vanha kyläsaari.



Tuulipressun prototyypin neulos repesi, onnneksi on ompeluvälineet mukana. Kuvan naskali on lapsuudenkodistani Ylöjärveltä, työkalulla on ikää reilut 100 vuotta.



Matkan taukorutiinit. 2-4 tunnin välein koukkaan rantaan ja otan  ruisleipää ja termarista lihalientä.



Sen jälkeen vartin torkut ja  melominen maittaa taas.



Tällä taukopaikalla näki, että täällä tuulee joskus ihan kunnolla. Huh.



T-paidassa on liian lyhyet hihat ja liivi hiertää muskeliveneilijän hauista.



Vaatturi paikalle, ja kohta ovat sopivat hihat paidassa.



Kivisaaria ja kiviä ilman saaria on paljon. Hienoja, en vähällä usko, että pelkkä jää on ollut asialla,
joku huumorintajuisempi on ollut kiviä asettelemassa.



Nerokas alituskorkeuden mittari. Minäkin mahduin egoinen hyvin ali.
On hauska meloa suojaisia salmia. Inkkarimaastoa parhaimmillaan.



Selkiä riittää molemmin puolin ydinvoimalaa. Tässä ennen.



Ja tässä jälkeen. Kun mereltä olisi puhkunut, niin ylittämättä olisi jäänyt.
Ei ole parasta mahdollista inkkarimaastoa.



Melkein täyskuu ja taustalla kumisee ukkonen.



Minusta ei tule kaasun ystävää. Saa olla koko ajan tulitikkuja raapimassa. Hirveä pöhinä.
Tornioon otan Turbo-Stoveni mukaan.



Ensimmäinen uskomaton tapaus: olin melonut tihkusateessa puolisen tuntia edellisen kuvan leiristä, kun vastaan tuli yksinäinen moottorivene. Moikkasin sitä ja yllättäen se hiljensi ja kaartoi minua kohti. Nyt huomasin veneessä Kippari-lehden kestotesti tarrat. Veneessä oli melontaseuratoverini Pasi lehden AD:n, Sepon, kanssa reissussa. Sain heiltä lisälatausta gepsiini, koska aurinkolaturi nimensä mukaisesti oli sadetta pitämässä. Tuntui aavemaiselta kohdata sattumoisin liki tyhjässä saaristossa. En ollut odottanut näkeväni tuttuja näillä vesillä. [Foto Pasi Nuutinen, Kippari -lehti]



Seuraava uskomaton juttu: Tirmon lossin vieressä lastattiin kuljetusalukseen betonikuorma ja sen jälkeen kuski pesi perskeet mereen. Siis kesällä 2007!  Ruduksen sivuilta löysin tällaisen sitaatin: "Lohja Ruduksen arvoihin sisältyy myös laatu-, ympäristö- ja turvallisuuspolitiikka." Panin kommenttipyynnön Lohja Ruduksen tiedotukseen. Sain erittäin perusteellisen vastauksen  ja  viestistä paistoi vilpitön harmi tapahtuman johdosta. Tapaus meni tiedotuksesta eteenpäin organisaatiossa sekä alaspäin auton kuljettajalle että ylöspäin johdolle. Ehdotin, että Lohja Rudus voisi tukea Itämeren suojelua.

Sain samana päivänä seuraavan sähköpostiviestin:

"Voit kertoa, että Lohja Rudus toimi ehdottamallasi tavalla. Aluejohtaja Ari Mantila hyväksyi päivällä 500 € maksettavaksi Puhdas meri -rahaston tilille. Hän selvittää asian perin pohjin ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Teko otetaan esille myös toistuvin välein tapahtuvissa autonkuljettajakoulutuksissa eri puolella Suomea. Itse otan sen esiin henkilöstölehdessämme. Olen laittanut viestisi tiedoksi johtoryhmälle ja aluejohtajillemme.

Sinulle tiedoksi: Itämeren suojelu koetaan tärkeäksi myös Lohja Ruduksessa, Kun entinen toimitusjohtajamme Lauri Ratia täytti 60 vuotta hän ohjasi mahdolliset huomionosoitukset Itämeren suojeluun.

Hyvää melontakesää ja vähän sinilevää toivottaen

Mirja"

Hienosti hoidettu ja kiitos Mirja Forsmanille & Lohja Rudukselle.



Sinivalkonauhan sääntöjen mukaan matka pitää meloa, ei saa ylittää kannaksia maitse.
Tämä kohta on melottavissa, mutta kartan mukaan ei. Siksi tämä kuva on mukana.



Siperholmenin kannaksen yli pääsi.



Pitää evästellä puiden siimeksessä. Lokit ovat sen verran innokkaina kimpussani.
Hyökkäyksiä tarkkaillessa pitää opetella katsomaan taivaalle suu kiinni.



Tässä kuva taukoateriastani. En ainakaan vielä kyllästynyt. Mukissa lihalientä.



Seuraava kaukaa näkyvä onkin jo Nesteen jalostamon liekki.
Kivellä höhlä, mutta rohkea lintu.



Oikean puolen melatekniikassani on vielä hiomista.
Mela hiersi pikkuriikkisen rakon keskelle yläkättä.



Ja toinen, isompi rakko tuli nimettömän kupeeseen.  Virhe on meloa päivä ilman hanskoja. Ekat rakot melonnasta ikinä.
Oikealta melominen on huonompi puoleni. Tekniikkavirhe varusteviirheen lisäksi.



Emäsalon silta, jonne minua tultiin vastaan.



Pelastava Auli-enkeli laiturilla.



Vähän puhkinainen poseeraus. [Foto Auli Köresaar]



Ei vaineskaan! Hauskaa tämä on. Kuvassa näkyy komentosilta. Tärkeä instrumentti on pieni vatupassi, keltainen lätkä kanootin pohjalla. Siitä näkee kanootin trimmin. Silvan aurinkokenno syöttää gepsille virtaa, mutta komunikaattori alkoi latautua vain täydessä auringonpaisteessa. [Foto Auli Köresaar]

Ja nyt Imatralle viikonlopuksi opettamaan - melontaa tietysti!
Palattuani paljastan tänään tulleen salaisen aseeni - Kialoa!